Ennen kun huomasinkaan, oli jo ilta. Ihan kuin nämä viimeiset lomapäivät menisivät nopeampaa?? Nyt on sellainen olo, että pitäisi saada kaikki tehtyä äkkiä ennen kun arki alkaa.
Syksystä tulee kiireinen ja nyt jo huolettaa miten taas saa kaiken sujumaan. Isännän kanssa molemmat ollaan vuorotöissä, välillä se aiheuttaa ongelmia vaikka pääsääntöisesti on saatu vuorot sovittua niin ettei molemmat ainakaan iltavuorossa ole yhtä aikaa. Lasten läksyissä auttamiset, harrastus- ja kavereille kuskailut vie illasta ison osan. Tyson on opetus vaiheessa ja vie paljon enemmän aikaa kuin koulutettu aikuinen koira. Mä pääsin reilun vuoden kestävään koulutukseen, joka alkaa myös tässä kuussa. Lähiopetuspäiviä on vähän, joten kotiläksyjä on varmasti sitten paljon.. Iltamyöhällä taas tehtävä kun lapset on peitelty. Tysonin kanssa tietysti koirakouluun lähdetään heti kun rokotukset kunnossa. Jossaan välissä ois hyvä ehtiä pyykkiä pesemään ja kokkaamaan.. Ykkönen kyseli, että koska kuntonyrkkeilyn kesätauko loppuu. Käytiin viime kevätkausi yhdessä harrastamassa ja kovasti tykätään lajista. En uskalla luvata että lähdetään tänä syksynä ollenkaan, mutta katotaan mille illoille osuu harrastukset kaikilla, ehkä käydään jos pystyy. Ostin viime viikolla kotiin nyrkkeilysäkin ja hanskat, isäntä viritti säkin kattoon ja lapset vähän testaili jo. Itse en näillä helteillä ole viitsinyt edes kokeilla. (Syy se on sekin :) ) Ja kyllä sitä on puuhaa piisannut lomalla muutenkin riittävästi.
Keskiviikkona oli Tyson ekaa kertaa remmilenkillä mukana. Ei nyt oikein lenkiksi voi kehua, koska käytiin vain noin 1km harjoittelemassa. Eipä helteillä ja pennun kanssa vielä toki kunnon lenkkiä tehdäkään, mut tosi reippaasti ja innoissaan Tyson jaksoi. Ylpeänä kulki Jerryn vierellä, ihan kuin ois aina lenkkeillyt. Tänään meinataan mennä taas jos edes vähän viilenisi. Alkaa olla piha tutkittu joka kantilta ja selkeästi Tyson haluaa jo muita haasteita. Ollaan nyt parina päivänä käyty tutkimassa metsää joka alkaa tuosta heti talon takaa. Sielläkin Jerryn perässä pentu touhuaa. Välillä juoksee mun luo rapsuteltavaksi. Aamulla Jerry juoksi kovempaa ja hyppäsi melko korkeilta kiviltä onneksi ruohikolle alas. Tyson perässä ja sekin hyppäsi ja sitten kuului kauheaa kiljuntaa kun oli sattunut pientä. Pienen tarkastelun ja rauhoittelun jälkeen painatti taas menemään kuin ei mitään.
Kaivauksia takametsässä. |
Nyt se ei huomaa kun hyökkään. |
Väsynyt painonnostaja |
Pidemmät nauhat olisi kivemmat, mutta en löytänyt. |
Nää on muuten perussukat mutta palmikko ulkoreunassa. |
Saat nämä H kun ne vihreät vielä valmistuu, ne on nyt ne telkkarineule sukat :)
Lämmintä ulkona 26.8, sisällä 26.2. Ei ihan vielä tarvitse villasukkia: M
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti