tiistai 26. elokuuta 2014

Citylenkkeilyä ja noin sata valokuvaa

Melkein viikko vierähtänyt ja kauheasti on taas tapahtunut. Tässä alkuun Tyson ja Pepsi. Vieläkin kissa on vähän korkeampi, mutta näyttää pienemmältä kun Tyson käy selkään ja koittaa painia. Kuvista voi jo päätellä, että ihan tavallisella pikkukameralla kuvaillaan, ja sillä ei ehdi eläimistä saada hyviä kuvia kuin paikallaan istumassa. Mutta näillä nyt mennään.
 
 

Tärähtänyt kuva, mutta Pepsi näyttää ihan norpalta korvat luimussa, niin pakko jakaa tämäkin täällä ;)

"Nyt riitti, en leiki enää"


Söpöily kuva


 


Arvaa kumman tuliaisen naapuri löysi kasvihuoneestaan?? Pituus 52cm!

Perjantaina leikkitreffeillä borderterrieri Akun kanssa





Aku opetti Tysonille vähän pujotteluakin

"Terve, mitä kuuluu?"


Hei me kerjätään! Alkaa jo mennä uusi käsky "mene pois" perille. Tyson tosin taitaa luulla, että pitää jäädä istumaan tuohon keittiön kynnyksen taakse.. Mutta, ei se mitään. Sieltähän näkee hyvin mitä tapahtuu.


Niin väsynä citylenkin jälkeen, ettei jaksa ryömiä kokonaan sängyn alle. Vaan pää piilossa.


Eilen ajettiin poikien, siis Jerryn ja Tysonin kanssa taajamaan eli lähestulkoon cityyn lenkille täältä maalta. Työkaveri liittyi joukkoon puolivälissä matkaa ja halusi taluttaa Tysonia. Tyson haluaisi tervehtiä kaikkia ihmisiä ja mennä perään jos näkee jonkun. Hirveä remmissä vetäminen alkoi kun esim lenkkeilijä juoksi ohi. Tysonilla tuli hirveä kiire perään. Muuten ei juuri vedä ollenkaan, ja aina kun vetää, minä pysähdyn kunnes remmi löystyy. Tyson myös pysähtyy istumaan, jos ei matka mene siihen suuntaan mihin sillä mieli tekee. Sitten aina aikani saan maanitella ja lellitellä ennen kuin päästään jatkamaan. Muuten menee superhienosti, ja koska jaksoi kaverin kanssa rallittaa ehkä miljoona kilometriä, uskalsin testata pidempää lenkkiä. Mentiin 4,3km johon aikaa meni kaikkine pysähtymisineen reilu tunti. Eli melkein puolet pidempään kuin jos olisin heittänyt lenkin pelkästään Jerryn kanssa normivauhtia. Mutta nyt toki harjoiteltiin ja ihmeteltiin, mikä ei ole ihan helppoa kahden koiran kanssa. Jerryhän osaa kulkea nätisti remmissä missä vaan, mutta sitäkin häiritsee kun pentu yhtäkkiä alkaa roikkumaan vatsa- tai rintakarvoissa. Kotona Tyson ottaa paljon mallia Jerrystä ja kulkee perässä varsinkin ulkona. Tästäkin syystä otin molemmat yhdessä lenkille, että pentu mallioppisi isosta ja hyvin käyttäytyvästä. Mutta kummasti se unohti koko "veikan" kun joku ihminen lähestyi, tai näkyi jopa pihalla. Jerry olisi jatkanut kulkemista nätisti, Tyson veti, tai istui katsomaan ihmisten touhuja. Varsinainen hihnatreeni pitää siis tehdä yksin pennun kanssa, että itsekin pystyn keskittymään pelkkään ipanaan. Tällä viikolla madotan ja ensi viikolla käydään eläinlääkärissä rokotuksessa. Sen jälkeen voidaan mennä jo treenikentälle harjoittelemaan tottelevaisuutta muiden koirien kanssa. Lenkin paras anti oli Tysonin mielestä se kun Aku borderi tuli vastaan. Tyson pääsi työkaverin kanssa moikkaamaan Akua, Jerryn kanssa jäin syrjemmälle odottamaan kun ei viitsi mennä aikuisten urosten lähelle sen kanssa. Työkaveri halusi lapsilleen todistusaineistoa, että on taluttanut pentua. Otin kuvia hänestä taluttamassa molempia koiria vuorotellen ja yhtä aikaa. Ensi kerran kun nähdään, pitää kysyä koska heille tulee oma pentu...  Vai kuka voi vastustaa pennun lumoa??
Vein kakkosen partioon ja siellä miesohjaaja tuli ihastelemaan Tysonia, sanoin ettei anna hyppiä. Mies sanoi, että laita hetkeksi silmät kiinni ja nappasi Tysonin syliin ja nunnutti. Sanoi, ettei noin söpöä voi olla nappaamatta. Sellainen hurmuri tuo on.
 

maanantai 18. elokuuta 2014

Meidän hurjat vahtikoirat

Kiireisesti on alkanut arki. Ainut mistä pystyn säästämään aikaa, on etten avaa tietokonetta. Siksi en enää päivitä blogiakaan päivittäin, mutta yritän pari kertaa viikossa. Onhan mulla vapaita ja iltavuoroja kuten tänäänkin. Laitetaan heti alkuun kuvia pojista nahistelemassa :)




 
 Touhu oli aika hurjan näköistä. Nämä kuvat on viime keskiviikko illalta. Tasan 2 viikkoa meni, ennen kuin Jerry ihan oikeasti leikki pennun kanssa sisällä. Välillä oli koko pennun pää Jerryn kidassa ja Tyson kävi vaan pelotta päälle koko ajan. Ykkönen uskaltautu viereen istumaan ja vähän tarkkailee tilannetta. Saatiin molemmat vatsalihakset kipeiksi naurusta poikia katsellessa.

Olikohan tiistai yö kun ukkosti. Tytöt heräsi jyrinään ja tulivat rappusia alakertaan kännykän valon loisteessa, silloin kävi ilmi että mulla on pieni vahtikoira. Mun sängyn alta alkoi kuulumaan hurjaa murinaa. Naureskeltiin isännän kanssa, että kyllä ne murtovarkaat pelästyy kovasti kun tuo pikku peto pörisee, hih :)
Tosin eilen kun tuli isännän kaveri käymään, kumpikaan koirista ei sanonut mitään?? Kaveri oli Jerryltä kysynyt, että unohtukos sulta jotakin. Eipä Jerry vastannut tuohonkaan. Yleensä siis kova ilmoitus päällä kun joku vieras tulee.

Nyt ulkona enää 20.8 astetta. Koirien kanssa kivempaa tällainen ilma. Nyt lähdetäänkin ulkoilemaan, että jaksavat odottaa muuta perhettä kun mä lähden töihin. Kiva kuitenkin kun ei tarvitse vielä takkia ym. Helppo mennä pennun kanssa ulos kun riittää että kengät laittaa jalkaan.

Ihanaa viikkoa kaikille:M

tiistai 12. elokuuta 2014

Arjen puurtaminen on alkanut

Ensimmäinen työ ja koulupäivä takana. Tänään iltavuoroon. Koululaisten kanssa ehdin viettää tänään mukavan kiireettömän aamun :) Eilen iltapäivällä ja tänään aamulla pulisivat taukoamatta koulusta ja kavereista. Kivaa niilläkin kun näkee kavereita ja oppii uutta, vaikka kohta jo väsyttää aamuheräämiset ja läksyt.
Eilen oli Tyson viettänyt makuuhuoneessa aika tasan 7 tuntia yksinään. Unenpöpperöinen koira löytyi oven takaa kun tultiin kotiin. Mitään näkyvää tuhoa ei ollut tehnyt ja ainoastaan pissaa oli sanomalehdellä. Hienosti siis mennyt. Tänään pennun kannalta parempi päivä kun joutuu olemaan yksin vaan kolmisen tuntia mun lähdön jälkeen kunnes muut kotiutuu.

Tänään onkin yllätys yllätys sadepäivä. En edes muista koska viimeksi on ollut muuta kuin hellettä ja aurinkoista. Bussia odotellessa kolmonen tarkasti että sademittariin oli tullut jo 15ml vettä yön ja aamun aikana. Nyt ripsottaa hiljalleen.

Ollaan melkein joka päivä harjoiteltu pöydällä olemista Tysonin kanssa. Pöytänä toimii itse asiassa puuhella, jonka päällä froteemuovi tassujen alla. On juuri sopivan korkuinen ja vähemmän käytössä nyt.. Siinä hoidellaan turkkia ja putsataan silmiä ym. Aika paljon jännittää Tyson vieläkin. Ei haluaisi pöydällä olla.

Ai niin. Aiemman postauksen kakkaongelma ratkaistu :) Isäntä laittoi laudan esteeksi rappusten alapäähän. Tyson ei siitä pääse yli, ja me ihmiset satutetaan siihen nyt joka välissä varpaat tai kaatuillaan. Mutta mitäs ihmisistä, kunhan koirat tulee hoidettua ;)
Kakkonen jo tuohtui yksi ilta kun nunnutin Tysonia ja lepertelin että "mitä mamman oma poika?". Isäntä sitten alkoi että:"missäs isin oma poika on?" ja Jerry tuli sitten sen luo vouhkaamaan ja kakkonen sanoi, että "vai on ne koirat vaan teidän poikia, mikäs mä sitten olen?" Sitten pääsi se ihmispoikakin hellittäväksi ja ajattelin, että tosiaan, nyt tulee hirveästi huomioitua vaan pentua.
Eilenkin työpäivän jälkeen automatka juteltiin lasten kanssa ja sanoin että heti kun kotiin ehditään niin hoidan koirat ja teen ruuan ja sitten ehditään lasten kanssa katsoa vasta koulukirjoja ja jutella paremmin. No onneksi ehdittiin myöhemmin ja ehdin ihastella hienot lego rakennelmatkin koiranhoidoltani. Tällaista tää on isossa laumassa. Aina joku kokee jäävänsä paitsi, ja aina äiti kantaa syyllisyyttä kun ei ehdi kaikkea. Mut näillä mennään. Ihanaa kun on iso lauma!


sunnuntai 10. elokuuta 2014

Lenkkeilyä ja kakkajuttuja.

Loman viimeinen päivä on kääntynyt iltaan. En olisi ollenkaan valmis menemään töihin.. Lapset on pakanneet reput ja vaatteet ym on laitettu valmiiksi huomiselle, kun lähtevät keskenään kouluun. Isäntä käyttää aamun ensimmäisellä pissakäynnillä Tysonin. Minä laitan koirien ruuat ym ja ulkoilutan ne viimeisenä ennen kun lähden itse töihin. Lapset lähtee melkein 2 tuntia mun jälkeen vasta kouluun, niin ne pissattaa vielä Tysonin ja sitten jäävät elukat keskenään pitkäksi päiväksi. Tänään olen siivonnut makuuhuoneesta kaiken mahdollisen irtaimen pois kukkapöytää myöten. Lapset saa jättää Tysonin makuuhuoneeseen kun lähtevät, unohdetaan häkki ainakin toistaiseksi. Jerryn kanssa en vielä uskalla koko päiväksi jättää samoihin tiloihin. Tyson varmaan kiusaisi ja kiipeilisi sen päällä paljon enemmän, kun ei pääsekään joka välissä ihmisten kanssa leikkimään ja ulkona juoksemaan.

Eilen oltiin kylässä kolmosen kummilla koko perhe ja Tyson oli mukana. Kummilla on 2 kissaa, joista toinen antoi useamman kerran kynsistä ja Tyson vinkaisi. Aina vaan se uudestaan hakeutui lähelle ja taas tuli turpaan.. Aika sinnikäs kaveri on tuo pikku heppu. Kummi varoitteli että toinen kissa on vielä pahempi, ja sen luo ei sitten päästetty ollenkaan. Automatka piti vinkua pienesti mennen tullen. Kuten tänään kun hain lapsia synttäreiltä taas muutaman minuutin ajomatkan päästä. Jätin auton vähän matkan päähän synttäripaikasta ja harjoiteltiin remmissä kulkemista "kaupungissa". Tosi hienosti meni! Nyt harjoitellaan lähinnä sitä että remmi on kiva ja niin kauan kun ei vedä, niin vielä voi mennä vähän sinne tänne seilaillen.

 Tänään käytiin ensimmäistä kertaa myös metsälenkillä ensin remmin kanssa ja sitten vapaana. Ihanaa molempien poikien mielestä.
Pientä takapakkia on nyt tullut kakkajutussa. Tyson ei yläkertaan yritäkään mennä edes kissojen tai lasten perässä. Kolmena aamuna peräjälkeen on löytynyt Tysonin kakat kolmannelta rappuselta. Äsken tuli kakkonen sanomaan että taas siellä on kakat. Ja vajaa vartti on kun tytöt olivat ulkona sen kanssa pidempään. Nyt loman aikana ei ole kyse siitä etteikö olisi tarpeeksi päässyt ulos, ollaan vaan näköjään eri mieltä vessan paikasta. No nyt mukavampaan osioon, eli uusimmat kuvat: Olkaa hyvät.


Pojat töissä



Pepsistä ja Tysonista on yritetty ottaa kuvaa yhdessä kun
Tyson on vielä pienempi kuin kissa. Tuossa se on etualalla
ja näyttää isommalta. Ovat vaan niin nopeita ettei leikkikuvaa
saa millään. Jerrynkin voi bongata kuvasta.

Yksi, kaksi ja kolme.

Yksi, kaksi, mihis se Siru oikein hävisi??

Pepsi ei ollut juuttunut tuolin taakse vaikka ylemmissä kuvissa siltä näyttää. Tässä leikit jatkuu :)

Näihin kuviin, näihin tunnelmiin: Mirzu

perjantai 8. elokuuta 2014

Villasukkia ja koirankujeita

Eilinen päivä meni hujauksessa, en edes avannut tietokonetta. Käytiin lasten kanssa mun isän luona. Jerry oli mukana, Tyson jäi opettelemaan "yksin oloa". Mä tein isompaa siivousta sisällä ja lapset heitteli puita vajaan ja välillä autteli mua sisällä. Siellä menikin koko aamupv. Onneksi tein jo aamusta lasagnen, että päästiin heti syömään kun tultiin kotiin. Ruuan jälkeen uimaan, mäkin uin jo kolmatta kertaa tänä kesänä jos Aguapark lasketaan mukaan! Lapset vein uinnin jälkeen kavereille ja sit kotihommia ja eläinten hoitoa.
Ennen kun huomasinkaan, oli jo ilta. Ihan kuin nämä viimeiset lomapäivät menisivät nopeampaa?? Nyt on sellainen olo, että pitäisi saada kaikki tehtyä äkkiä ennen kun arki alkaa.

 Syksystä tulee kiireinen ja nyt jo huolettaa miten taas saa kaiken sujumaan. Isännän kanssa molemmat ollaan vuorotöissä, välillä se aiheuttaa ongelmia vaikka pääsääntöisesti on saatu vuorot sovittua niin ettei molemmat ainakaan iltavuorossa ole yhtä aikaa. Lasten läksyissä auttamiset, harrastus- ja kavereille kuskailut vie illasta ison osan. Tyson on opetus vaiheessa ja vie paljon enemmän aikaa kuin koulutettu aikuinen koira. Mä pääsin reilun vuoden kestävään koulutukseen, joka alkaa myös tässä kuussa. Lähiopetuspäiviä on vähän, joten kotiläksyjä on varmasti sitten paljon.. Iltamyöhällä taas tehtävä kun lapset on peitelty. Tysonin kanssa tietysti koirakouluun lähdetään heti kun rokotukset kunnossa. Jossaan välissä ois hyvä ehtiä pyykkiä pesemään ja kokkaamaan.. Ykkönen kyseli, että koska kuntonyrkkeilyn kesätauko loppuu. Käytiin viime kevätkausi yhdessä harrastamassa ja kovasti tykätään lajista. En uskalla luvata että lähdetään tänä syksynä ollenkaan, mutta katotaan mille illoille osuu harrastukset kaikilla, ehkä käydään jos pystyy. Ostin viime viikolla kotiin nyrkkeilysäkin ja hanskat, isäntä viritti säkin kattoon ja lapset vähän testaili jo. Itse en näillä helteillä ole viitsinyt edes kokeilla. (Syy se on sekin :) ) Ja kyllä sitä on puuhaa piisannut lomalla muutenkin riittävästi.

Keskiviikkona oli Tyson ekaa kertaa remmilenkillä mukana. Ei nyt oikein lenkiksi voi kehua, koska käytiin vain noin 1km harjoittelemassa. Eipä helteillä ja pennun kanssa vielä toki kunnon lenkkiä tehdäkään, mut tosi reippaasti ja innoissaan Tyson jaksoi. Ylpeänä kulki Jerryn vierellä, ihan kuin ois aina lenkkeillyt. Tänään meinataan mennä taas jos edes vähän viilenisi. Alkaa olla piha tutkittu joka kantilta ja selkeästi Tyson haluaa jo muita haasteita. Ollaan nyt parina päivänä käyty tutkimassa metsää joka alkaa tuosta heti talon takaa. Sielläkin Jerryn perässä pentu touhuaa. Välillä juoksee mun luo rapsuteltavaksi. Aamulla Jerry juoksi kovempaa ja hyppäsi melko korkeilta kiviltä onneksi ruohikolle alas. Tyson perässä ja sekin hyppäsi ja sitten kuului kauheaa kiljuntaa kun oli sattunut pientä. Pienen tarkastelun ja rauhoittelun jälkeen painatti taas menemään kuin ei mitään.

Kaivauksia takametsässä.


Nyt se ei huomaa kun hyökkään.

Väsynyt painonnostaja

 
 Ystävä toi aikaa sitten pinkkiä 7-veikkaa ja tilasi kahdet pitkät sukat. Lupasin että saa joskus tämän vuoden aikana. Nämä tennarisukat on olleet valmiit muuten jo muutaman kuukauden, mutta nauhat sain pujotettua vasta tällä viikolla... Viimeistely ei ole mun vahvin puoleni. Mieluummin aloitan vaan uuden neuleen. Ja aina niitä on yhtä aikaa useampi kesken. Nyt on yksi villapaita, josta puuttuu toinen hiha kokonaan ja toinen hiha on jo puikoilla. On ollut tossa vaiheessa jo ties kuinka kauan. Joku päivä taas jatkan sitäkin kun inspiraatio iskee. Muita kesken eräisiä on yhdet kirjoneule sukat, yhdet perussukat jotka aloitin vasta pari iltaa sitten telkkarineuleeksi. Kämmekkäät on myös puikoilla. Ja yks valmis neulepaita on odottanut kauluksen purkamista ja muutosten tekoa jo hyvän aikaa.. Ykkönen kyselee aika ajoin että koska teen sen. No, ehkä joskus. Ykkönen tilasi lapaset lepakkokuviolla, kakkonen haluaa limen vihreät sormikkaat. Kolmoselta en ole kysynyt mitä käden lämmitintä se haluaa. To do listalla on tietysti odottamassa vaikka mitä. Ainiin, ja keskeneräisiä virkkauksia on valokuvakehys ,säilytyskori ja kissan kori.
Pidemmät nauhat olisi kivemmat, mutta en löytänyt.

Nää on muuten perussukat mutta palmikko ulkoreunassa.

Saat nämä H kun ne vihreät vielä valmistuu, ne on nyt ne telkkarineule sukat :)

Lämmintä ulkona 26.8, sisällä 26.2. Ei ihan vielä tarvitse villasukkia: M

keskiviikko 6. elokuuta 2014

Yksi tulee, toinen menee.

Ykkönen oli viemässä aamulla gerbiililleen kurkkua. Tuli kohta kertomaan että Vilma on nyt kuollut. Olen jo pitkään valmistellut lapsia, että Vilma on niin vanha että ei kauan elä enää. Siitä huolimatta itsellä tuli itku. No, tänään siis hautajaiset ja terraarion ym varusteiden pesu edessä.
Jos ei nyt ihan heti tulisi lisää eläimiä, Tyson saa nyt riittää. Jossaan vaiheessa terraario saa varmasti taas uuden asukin. Kenties siihen muuttaa sammakko, kuten joskus mietittiin lasten kanssa.

Tyson on tänään illalla ollut meillä viikon. Viikko sisältää paljon naurua ja iloa. Vähän huolta. Uuden opettelua, sekä pennulla että meillä. Paljon pissalammikoita sisällä, mutta myös onnistuneita tarpeiden tekoja ulos. Odotettua vähemmän itkua ja vinkumista. Paljon haukkumista ja hepuleita. Valtavasti pusuja ja rakkautta. Yövalvomista ja sohvailua mulle. Hammastelua ja ihan kunnon puremista. Ykköseltä tuli verta korvasta Tysonin käsittelyn jälkeen. Sisällä leikkimistä leluilla ja Pepsin kanssa. Ulkona vedessä lutraamista, käpyjen kantamista, juoksentelua, piiloleikkiä mamin kanssa, kaivamista, uuden tutkimista.....

Pepsi leikkii jo Tysonin kanssa innoissaan. Pentu hyökkää kissan kimppuun ja puree (ilmeisesti ei kuitenkaan kovaa) kissa nyrkkeilee ja painii, mutta ei lähde karkuun. Kun haluaa jahtausleikkiä, se juoksee juuri niin kovaa että Tyson pysyy perässä. Pepsi juoksee Sirun kanssa leikkiessään moninkertaisesti nopeampaa, pääsee kyllä Tysonia karkuun halutessaan. Pepsi voisi myös hypätä ylös kuten vielä muutama päivä aiemmin kun ei halunnut Tysonin kanssa olla tekemisissä. Mutta leikkivät ihan selvästi mielellään keskenään :) Siru ei edelleenkään hakeudu lähelle, eikä lähde leikkeihin mukaan. Jerryä sekin puskee ja menee viereen, eli ei ole kyse siitä etteikö koirien kanssa toimeen tulisi.

Uin vesikupissa ja makasin märällä lattialla koska oli kuuma. Kaikkien kannattaa kokeilla, on tosi kivaa.


Sellaista juttua tällä kertaa. Ens kerralla parit valmistuneet sukat ainakin.
Terkuin:M

tiistai 5. elokuuta 2014

Automatkailua ja kyläilyä

Tänään käytiin autoajelulla isäni luona. En laittanutkaan Tysonia häkkiin, josta ikävät kokemukset monen tunnin kotimatkasta ja muutamasta lähialueen n.5 min matkasta. Otin Jerryn mukaan ja molemmat koirat paksiin. Jerry on tottunut rauhallinen autoilija. Tyson jonkun verran vinkui, mutta vähemmän ja kuolasi huomattavasti vähemmän. Ennen perille pääsyä ei enää vinkunut yhtään, matka kesti noin vartin. Varmasti Jerryn rauhallisuus auttoi Tysonia uskomaan, ettei autoilu ole ihan kamalaa.
Kotona häkkiin totuttelu on hankalampaa kun arvasinkaan... Tyson menee sinne itse kun leikittää lelulla, on myös syönyt rauhassa siellä nameja. Kissojen perässä menee tietysti myös. Heti kun laittaa häkin oven kiinni ja Tyson huomaa ettei pääse pois, alkaa mieletön kiljuminen. Seurasin salaa sohvan takaa, mitä tapahtuu kun häkin sulkee. Mitään hätää pennulla ei ollut, se vaan panikoitui heti kun ei päässytkään pois. Isäntäkin juoksi katsomaan mitä hirveää tapahtui, luuli että Tysonia sattui tosi pahasti. Isännän lähetin matkoihinsa, sanoin että minuutin pidän häkissä tai heti kun lakkaa huutamasta, päästän muina miehinä sen ulos. No näin tehtiin ja sen jälkeen on käyty häkissä oloa harjoittelemassa ilman kiinni laittamista. Katotaan saadaanko totutettua, mietin jo muita vaihtoehtoja. Saa vinkata ja ehdottaa. Kommenttia laittakaa! Muutenkin kommentoikaa, kuvia, tekstiä, mitä vaan.

Ensi viikolla haluaisin sen koiraystävällisesti jotenkin rajata ettei koko kämpässä kulje, ihan oman itsensä turvallisuuden vuoksi. Myös kyllä taloturvallisuus mielessä. Tyson hammastelee ihan joka kulmaa, ovea, kahvaa, kynnystä. Mitä hyvänsä mikä ei ole tasaista. Varsinaista tuhoa ei vielä noilla vauvahampailla saa aikaiseksi, mutta hampaat vaihtuu ja leuat vahvistuu..

Kuva arvoitus: Montako koiraa kuvasta löytyy?

Terve isoveikka!


Isän luona tädin koiran ensitapaaminen.


Antaudun! Waldo phalene on vielä aika paljon Tysonia isompi.

Tätä kanto haukuttiin ensin kauempaa ja nyt on tappaminen jo käynnissä.

Tyson tapasi myös serkkuni ison seropin. Tyson ei ollut moksiskaan isosta mustasta koirasta. Laku vähän ihmetteli pientä. Molemmat vain haistelivat varovasti, mutta ei sen kummempaa tuttavuutta tehneet.  Kamerasta loppui virta niin ei kuvia. Sitten olikin jo lähdön aika. Paahtavan helteen vuoksi koirat piti saada lepäämään. Vaikka käytiin välillä metsän varjossa ja juotettiin koiria niin kuuma oli silti. Kotimatkalla Tyson vinkui kovemmin kuin mennessä, mutta ei montaa minuuttia kuitenkaan. Nyt on molemmat koirat nukkuneet reilun pari tuntia joka ollaan kotona oltu. Tysonin käytin kerran pissalla ja takasin kävi lepäämään. Kohta kun herää varmaan, on jo päiväruuan ja uusien leikkien aika.
Ihanaa päivää kaikille:M


maanantai 4. elokuuta 2014

Tyson ulkoilee

Meillä on iso piha, niin pentua on helppo pitää vapaana. Se tulee ihmisten ja Jerryn perässä. Välillä ottaa hepulikohtaus spurtteja ja juoksee ympäri nurmea. Muutaman kerran päivässä on käytetty myös remmin kanssa ulkona, että tottuu siihenkin.
Tänä aamuna piti mennä taas sohvalle kun klo:04.40 Tyson yritti kiivetä Jerryn naaman päältä sänkyyn. Jostain kumman syystä Jerry ei kauheasti arvostanut yritystä... Jerry murisee vaan, mutta pentu ei välitä vaan jatkaa touhujaan. Siinä kohtaa yleensä meinaan, että turvallisempi katkaista tilanne ja nappaan pennun muuhun touhuun.
Jerry on nukkunut pennun tulosta saakka lattialla minun puolellani sänkyä. Ennen se on nukkunut välillä isännän puolella, välillä mun puolella. Tyson taas tulee ainakin nyt alkuun aina minua moikkaamaan yöllä. Jos Jerry nukkuisi toisella puolen, Tyson voisi jäädä mun viereen ja mun ei tarvitsisi lähteä sohvalle.. No kai tämä tästä.

Eilen oli vähän vilskettä kotosalla. 10 vierasta ihmistä eri aikaan olemassa tai käymässä. Tyson ei hauku ketään, eikä reagoi oikeastaan muutenkaan. Kun joku menee kyykkyyn, se yleensä menee luokse. Vaikuttaisi kuitenkin jo aika hyvin erottavan oman lauman jäsenet. Jerry pitää kovempaakin vahtia ovella, niin tutut kuin vieraatkin haukutaan ja pelotellaan. Välillä se haukkuu vahingossa oman perheenkin kun jostakin tullaan, ja sitten on nolona kun on räyhännyt. Tyson ei reagoi Jerrynkään haukkuun mitenkään, vielä ainakaan. Ei kasvattajallakaan mikään pennuista haukkunut kun aikuiset koirat haukkui. Eiköhän Tysonkin ala myöhemmin ilmoittamaan vieraat.


Nam nam.


Kuvittele talvella lumen keskelle. Apua, mihin se nyt hävisi??




Myyrän kekoa tarkastamassa. Huomaa myyrämäinen ilme :)

Kyllä mä sut vielä voitan, isäntä.



Tuosta pienestä rakosesta kiven vierestä Tyson pujahtaa terassin alle. Siellä se haukkuu ja etsii tietä ulos. Tässä kolmonen nappaa Tysonin ennen karkaamista.

Mitähän täältä löytyy?

Tänään ohjelmassa autoiluun totuttelua. On pari päivää pidetty nyt taukoa. Tyson aika kovasti kuolaa ja alkumatkan ulisee autossa. Kotona "yksin olo" sujuu hyvin. Kaikki karvaiset on keskenään pärjänneet kun on touhuiltu pihalla tai kävästy jossain. Kauppareissun ajaksi olen vielä laittanut Jerryn makuuhuoneeseen ja pentu on jäänyt vapaaksi, nyt harjoitellaan pienin erin isossa häkissä olemista. Siellä Tyson joutuu päivät viettämään nyt alkuun kun lähdemme viikon päästä kouluun ja töihin, ja pitää pitkä päivä pärjätä omineen.

Huokaus. Enää viikko lomaa! Eilen sain viimeiset matot pestyä ja katsottiin jo lasten tulevat lukujärjestykset Wilmasta ja on katsottu reput ym valmiiksi. Vielä koitetaan nauttia leppoisasta aikataulusta ja rentoutua. Tänään mennään uimaan. Ulkona 39.9 astetta, sisällä 27.
Eilen oli uimaveden lämpötila 28 astetta. Kyllä tarkenee. Terkuin:M