sunnuntai 26. heinäkuuta 2015

Salaisia sienipaikkoja

Tällainen paisti löytyi aamulla Jerryn ruokapaikalta, slurps.
(Minnehän se kissa nyt on kadonnut??)
Kävin perjantaina, eilen ja tänään metsässä. Pe kävin yksin kun hain isäni meille saunomaan, sillon löytyi puolisen litraa kanttarellia, tosin poikkesin metsässä ihan äkkiä vaan isää odotellessa. No, ne paistoin isälle ja lupasin hakea isännälle ja kolmoselle lauantaina kanttarelleja. Olen niitä käynyt välillä vaan katsomassa koirien kanssa kulkiessani ja jättänyt vielä kasvamaan.
No eilen mentiin sitten ihan suunnitellusti hakemaan sienet. Koirat oli mukana tietenkin ja pissasivat useamman hyvän mustikka kohdan.. Ykkönen keräsi mustikoita, mun prioriteetti oli sienet. Kun löytyi hyvä kanttarelli kohta, annoin koirat teinille etteivät tallo sieniä. Jossain kohtaa sillä meni hermo kun koirat pissi ja pyöri pensaissa, ja se lähti viemään koirat kotiin. Minä jäin metsään saalistamaan. Kohta teini tuli takaisin kolmonen ja sen kaveri mukanaan. Niillä oli kanssa ämpäri ja kysyivät tehdäänkö mustikka piirakka jos ne kerää marjoja. No toki! Tytöt teki myös mustikka smoothieta.


Vähän sai jo pakkaseenkin

Tää on melkein tuhottu jo
Testasin metsässä, joko teini löytää mun kanttarelli paikat. Sanoin, että jos mulla joskus vaikka jalka menee poikki enkä pääse metsään, niin sen tehtävä on sitten hakea mun jemma sienet. Ei niitä paikkoja kelleen muulle voi paljastaa! No, teini meni edellä ja kyllä se osaa muutaman vuoden kokemuksella jo etsiä yhden metsän vakipaikat :)
Tänään käytiin toisessa metsässä ja näytin taas että "tämän puun vierestä kun menee niin löytyy" ym. Ja teini bongas sitten muutaman ihan uuden paikan ja vadelmat, kyllä siitä taitaa tulla metsäihminen myös :) Enemmän oli tarkoitus juoksuttaa koiria kun koko päivä oltu sisällä sateen vuoksi, otettiin vähän niin kuin varmuuden vuoksi ämpärit mukaan. Kyllä niitä näiden sateiden jälkeen kannattaa kantaa mukana! Koirat sai tänään juosta vapaana niin eivät ihan koko ajan tallonut saaliita. Tysonille kyllä näytin aina kun kanttarelleja löytyi ja kehuin kovasti kun se haistoi. Jospa siitäkin vahingossa tulis sienikoira? En erityisemmin yritä kouluttaa. Ne saa touhuilla metsässä omiaan, kunhan pysyttelevät näkö- ja kuulo etäisyydellä. Jerryn yritän pitää kaukana sienistä, se on niin iso ja painava että talloo kaiken.

Vitsailtiin muuten ykkösen kanssa kun molemmat oltiin luettu iltalehden lööppi kun koirat oli usutettu marjastajien kimppuun. Mä sanoin, että jos joku mun kanttarelli paikoilla on niin usutan meidän pedot kyllä myös kimppuun ;) Ei vaan, aika ikävää moinen.

Ens kerralla varmaan taas valmistuneita neuleita. Tyttöjä vähän nauratti (vaikka ovatkin tottuneet, että puikot on käsissä) kun eilen helteessä lojuin baden badenissa ja neuloin villasukkaa. Paremmin ymmärsivät kun virkkasin puuvilla langasta kesällä, mutta se innostus meni taas.

Tysonista vielä: tiesin kyllä, että japsi on "yhden ihmisen koira". Nyt reilun vuoden ikäsenä on tullut uus piirre tähän. Ainahan se on kotona mun perään ollutkin. Jos mä olen alakerrassa, Tyson on myös, jos menen yläkertaan Tyson tulee perään heti. Jos menen kellariin, se odottaa oven takana. Jos menen ulos, se usein vinkuu perään hetken, ainakin jos kuulee mun äänen nyt kun ikkunat on auki. Se uusi juttu on, ettei se lähtisi ulos kun mä jään sisään. Metsässäkin eilen kun teini lähti tuomaan koiria pois, se sanoi, että jos se edes saa Tysonin ilman mua.. Saahan tuon kun on niin pieni. Jos mennään molemmat aamuvuoroon, isäntä ulkoiluttaa koirat aamulla. Nyt kun isäntä on kutsunut, Tyson on jäänyt mun viereen eikä tee elettäkään lähteäkseen, vaikka varmasti on yön jäljiltä hätä. Tai sitten Tyson menee isännän lähelle ja tulee takaisin mun luo kuin kysymään lupaa. Välillä se ei meinaa mennä vaikka patistan, että mene mene. Mun ensimmäinen oma koirani oli samanlainen. Se oli Briardi Jimmyboy, jonka sain neljätoista vuotiaana.

Kuvia viime viikon metsäreissusta, nyt ei sateen jäliltä otettu
edes kameraa mukaan.

 
Piilokuva: Löydätkö kuvasta mustikoita keräävän teinin?

Jos muuten harkitset omaa Tysonia, meidän kasvattajalla on pentuja :) : www.noblewhite.fi
Ps: Jos otsikosta päättelit, että salaiset sienipaikat paljastuu, niin ähäkutti, eihän niitä nyt kerrota.
Ps2: Pepsi kissakin on hengissä.
Mirzu

maanantai 13. heinäkuuta 2015

Hyvää huomenta

Oletko aamu- vai iltaihminen? Tai yö ihminen niin kuin Mamban biisissä? Musta on tainnut iän myötä tulla enemmän aamuihminen. Ennen en sitä kyllä ollut.
Aamuauringossa on ihana käydä koirien kanssa ulkona, tai juoda terassilla kahvia ilman kiirettä. Syksyllä taas kun päivät on vielä lämpimiä (tai ovat ennen olleet..) aikaisen aamun kirpeys on jotain ihan huikaisevan upeaa, varsinkin jos vielä aurinko paistaa. Aamulla olen myös tehokkaimmillani, saan paljon aikaiseksi jos haluan. Nyt kun lapset on vielä lomalla ja isäntäkin lähti eilen töihin, saan olla yksin aamulla. Sekin on aika ihanaa ja tosi tarpeellista.

Lempeistä aamuherätyksistä saan kiittää laumaani. Viikonloppu aamuisin harvoin enää, mutta joskus sentään kömpii lapsi tai lapsia viereen köllöttämään, ihan maailman parasta! Joka aamun näkymät jaan nyt teidän kanssa:
Norppakorva Tyson. Käy tassut tuossa sän-
gynlaidalla kurkkaamassa onko mamma herännyt.
Jos on niin sitten rapsutellaan. Jos ei, niin jatketaan
rauhassa unia.

Huomenta mami

Mikä hurmaava näky ;)

Kun Jerry kuulee, että Tyson saa rapsuja, se tulee ja tuuppaa
isomman oikeudella pienen pois. Mulle ja rapsuja ja huomiota!

"Ooksä mami heränny?" Jerry rapsii taustalla.

"No niin, MUN vuoro!"

"Hei, koska tuut antaa ruokaa??"

"Nousetko, vai tuonko lelun ja aletaan leikkimään?"

Toisella puolen sänkyä näkyy tietysti isäntä, mutta sen näyn jätän vain itselleni. Nyt lähden syömään puuroa tuoreiden mustikoiden kera. Tänään täytyy kerätä lisää, koska huomiseksi ei enää jää. Muita vapaa päivän suunnitelmia olisi kaikkea kivaa, mutta täytyy koittaa nauttia imuroinnista ja pyykinpesusta ym :) Täällä ainakin kiva ilma, toivottavasti jatkuu aurinkoisena. Ihanaa tiistaita kaikille! Mirzu

perjantai 10. heinäkuuta 2015

Synttärinviettoa ja kuolemantapaus

Onpas taas aika vierähtänyt. Olen saanut mieheni takaisin leiriltä :) Niillä oli siellä ollut tosi kivaa. Kakkonen oli laittanut palautelappuun, että yksi vika leirillä oli: se oli liian lyhyt :) Mä olen ihan samaa mieltä kesälomasta. Tänään menen iltavuoroon töihin ja lomailu loppu. Mut koitan taas muistaa olla kiitollinen siitä, että on työpaikka minne mennä! Onhan se hieno juttu, eipä tätä lomailuakaan arvostaisi niin paljon ja nauttisi vapaasta, jos aina vaan kotona joutuisi olemaan. Sitä paitsi työkavereita on kiva nähdä muutaman viikon jälkeen, vaikka osaa olen nähnyt lomallakin. Myös asiakkaita on kiva päästä katsomaan. Perustyöstä kuitenkin tykkään vaikka kiirettä ym ikävää välillä onkin, mutta niin kai joka työssä nykyään.

Olisi jäänyt eilinenkin shoppailu reissu väliin ilman palkkaa... Vietiin isännän kanssa teini Itäkeskukseen. Isäntä lähti kuskiksi, löysi se sentään yhdet kengät itselleen noin viiden tunnin aikana.. Mä löysin muutaman vaatteen itselleni ja teini vielä enemmän. Isäntä jaksoi hengata meidän kanssa ensimmäisessä kaupassa hetken, lähti katsomaan mitä lähistöllä on ja yllättyi kun näki meidät paljon myöhemmin saman liikkeen kassalla. Kysyi paljonko meni, vastaukseksi riitti: että et ehkä halua tietää ;) Sanoin, että ehkä isännän kannattaa kierrellä itsekseen missä haluaa, ja istua pitkän kaavan mukaan jossain kahvilla koska meillä kestää kuitenkin. Näin tehtiin, käytiin me yhdessä syömässä välillä, että jaksettiin taas shoppailla. Kakkonen ja kolmonen ei halunneet mukaan, koska niiden mielestä jo Prismassa kestää liian kauan. Poika pitää välillä pakottaa kenkä tms ostoksille mukaan, kolmonen välillä lähtee itsekin uusia vaatteita ostamaan, mutta yleensä kyllästyy aika nopeasti. Eikä sitten lähde uudestaan pariin kuukauteen. Eiköhän senkin kanssa parin vuoden päästä saa kaupoissa laukata.

Åsa-mammalla on leikattu kesäturkki. Kultainen noutajakin
näyttää aika snautserilta ilman karvaa.


Peppi ja Tyson

Meillä oli viime viikonloppuna Jerryn emä ja siskopuoli (ja niiden ihmisomistajat ) kylässä. Ensimmäinen yö, ettei Tyson nukkunut mun lähellä. Peppi-tyttö oli niin ihana, että Tyson unohti kaiken muun täysin. Tyson ihastui Peppiin jo aiemmin kun kävivät täällä, nyt se jaksoi roikkua koko ajan perässä melkein vuorokauden. Ikävä että oli juuri silloin vielä sekä sisällä että ulkona 27 tai enemmän asteita koko ajan. Oli aika rankkaa koirille! Mutta, ne selvisi sentään hengissä.
Yksi kuolemantapauskin meillä koitti. Toinen rottavaari Werneri oli kuollut yön aikana. Vanhuksia ovat molemmat, ja olen vähän odotellutkin tätä. Päivällä juoksutettiin rottia vapaana ja kaikki oli ihan hyvin, mitään ennakko merkkejä ei ollut nähtävissä. Saa nähdä, kauanko Rambo vielä jaksaa. Sitten ei tule enää rottia, ainakaan muutamaan vuoteen.
Åsalla on asiaa. Tysonia kiinnostaa vaan Peppi..

Ja aina vaan Peppi.

Käytiin helteellä vähän ajelulla Jerryn kasvattajan luona. Otettiin Tyson mukaan pitämään vapaata Pepin ahdistelusta ja "nauttimaan" ilmastoidusta autosta. Kasvattajalla on Gordonin setteri vauva, jota käytiin katsomassa. Ja mä luulin että ihastuvat Tysoniin ikihyviksi. Mutta Tyson olikin ihan tollo ja murisi pennulle ja oli ihan kärtty ja typerä. Hohhoijaa.
Jerry on niin pentuvarma kun voi olla, Tyson näköjään ei. Kun tuttavapiiriin on otettu koiranpentuja, olen monta kertaa vienyt Jerryn "näytille" että pentu on saanut turvallisen ja mukavan kokemuksen aikuisesta isosta koirasta. Jerryn voi viedä minkä vaan pennun tai aikuisen nartun lähelle ilman ongelmaa. Urokset on ainoat, joita vältellään. Tyson on mätsäreissä ja koirakentällä jurritellut muillekin :( Pienenähän taisin kehua, kun sen pystyi päästämään kenen vaan lähelle, mutta ei sitten vissiin enää kannata.

Tytöt koristeli mansikkakakun

Kanapiirakkaa

Kahden suklaan piirakkaa

Keitin synttärikahveet ystäville kun miehet palasi leiriltä ja oli ohjelmavapaa päivä. En täyttänyt pyöreitä tai muutenkaan merkittäviä vuosia, mutta olen ainut meidän perheestä kellä on synttärit kesällä. Se on loistava syy kutsua vieraita ja leipoa mansikkakakku. Ja ehtipä taas nähdä ihmisiä rauhassa, kun kaikki palaa töihin ja kouluun ja on harrastukset ym ei juuri ehdi ketään nähdä.
Nyt on osa porukasta heräillyt kotona ja voin lakata hissuttelemasta, eli lähden vihdoin muihin toimiin, että ehdin ennen töitä kotonakin jotain tehdä, huokaus. Ihanaa lomaa teille, jotka lomailette tai vasta on loma edessä:Mirzu