Eilen oltiin ykkösen ja koirien kanssa citylenkillä kolmosen tanssin ajan. Tyson tutustui chihuahua poikaan ja bostonin terrieri tyttöön. Rohkeasti ja innokkaasti menee pienten vieraiden koirien luo. Isot on paljon pelottavampia. Edelleen kaikki ihmiset haluaisi mennä tervehtimään, mutta muistaa katsoa josko saa namia, niin sitten ohitetaan nätisti. Välillä jopa kuuntelee lenkillä minuakin! (edellyttäen että on ne namit mukana ja kannattaa kuunnella) Uskallankohan nyt mainita, että autoahdistus on ehkä pienen asteen verran helpottanut.. Mutta ei missään nimessä hyvä vieläkään. Kohta lähdetään taas autoajelulle ja citylenkille kun lähden hakemaan tyttöjä kavereilta.
Ulkona en saa Tysonista millään seisotus kuvaa, yritin ottaa sisällä hellan päällä. Avustajan kyllä tarvis joko seisottamaan koiraa tai ottamaan kuvaa, mutta saa kai tuosta vähän käsitystä jo että miltä poitsu näyttää.
Ykkösen tilaamien lepakkolapasten lepakko kuviosta tuli ihan huono, niin kuva muuttui sitten viiksiksi. Kolmonen tilasi heti itselleen kuvio lapaset joihin tulee viiksien lisäksi silmät ja kulmakarvat. Heti valitsi langankin valmiiksi ja odottelee nyt omiaan. Eilen sain vasta silmukat luotua ja pari kerrosta alotin. Edelleen on traktori ja raita sukat kesken, raitasukkien kanssa menee hermo. Otin langan kerän sisältä, ja eikö ole purkautunut molempien värien kerät ihan toivottomaksi sotkukasaksi :( On siis 2 ohutta kerää solmussa keskenään ja aina vaan pahenee sotkut kun koskee keriin ja tekee sukkaa eteenpäin, aargh!! Ensi viikolla taas koko päivän koulutus, mitähän siellä neuloisin?!? Taas varmaan aloitan jonkun uuden.
Olette kai kuulleet selättimestä? Tehokas vyötärön muokkaaja ja selkävaivojen karkottaja. Kai tiedätte miten sitä käytetään??
Tietysti laitetaan koira pyörittämään itseä lelun kanssa... |
Kakkonen ja Tyson näyttä mallia. |
Molemmilla oli kivaa, pitkän aikaa.. Luulisin että enemmän muotoutui koiran vyötärö :) |
"Anna se lelu!" Näihin innostaviin urheilu kuviin on hyvä lopettaa:M |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti