torstai 5. marraskuuta 2015

Päättelykeijun hommia

Tänään alkoi taas aamupäivällä aurinko paistaa. Kävin ensin kuvaamassa valmistuneita neuleita. Nyt olisi taas kova into neuloa, mistähän sais aikaa? Vauvan junasukat sain eilen valmiiksi ja päättelin saman tien. Tänään päättelin sitten nuo muut, ovat olleet muuten valmiina taas jo pitemmän aikaa mutta muutamaa langanpätkää vaan ei saa aikaseksi päätellä. No, tänään siis päättelykeiju kuiski olkapäällä tsemppiä ja sain oikeesti valmiiksi vihdoin. Joululahja tilauksia/ omia aikomuksia mielessä monta ja ohjeet katsottu. Jos ehtisin, tekisin kaikille sukkia joululahjaksi (halusivat he tai ei ;) )
Vain yksi ikuisuussukka puikoilla ja toinen telkkari neule sukka, joka etenee hiljakseen. Itselle liiviä myös tikuttelen aika ajoin. Takakpl valmis ja toinen etupuoli puikoilla. Eli on hyvä sauma aloittaa taas uusia projekteja :)
Raitalapaset angorasta, perussukat miesten kokoa Pallas- langasta
liilat vauvan junasukat menee siskon tytön kaverille jonka vauva
nähtiin pari viikkoa sitten. Harmaan mustat on ystävän tilaukset
jotka odottavat vielä, että muistan ostaa kengännauhat niihin.

Teinin kämmekkäät angoraa näissäkin, mustat ovat vaikka auringossa näyttä
haaleilta.

Palmikkoa reunassa

Tyson oli kovin pettynyt kun yksin lähdin ulos pyykkikorin ja neuleiden kanssa. On taas aamun vahtinut kun liikun jonnekin, että "joko nyt? entä nyt? eikö vieläkään?" Ja sitä riemua, kun tulin tyhjän korin kanssa sisään ja sanoin että :"Nyt mennään!"

Isäntä näki tiistaina hirven tien pielessä rauhassa ruokailemassa meistä muutaman sadan metrin päässä. Siitä ohi menin tänään poikien kanssa ja samaisen tien taakse metsään juoksuttamaan poikia vapaana. Vähän mietitytti, että josko se siellä jolkottelee. Mutta, koska vaan voi metsässä tulla hirvi vastaan. Muuten ei haittaisi, mutta pelkään tietysti, että koirat lähtee jahtaamaan ja sitten on joku auton alla. No, tänään kaikki palattiin turvassa kotiin. Lintuja lukuunottamatta ei nähty metsän eläimiä. Hyviä hajuja oli tietysti sitäkin enemmän.
"Mitäs veikka löysit?"

"Hei, täähän haisee mielenkiintoselta"

"Pitääpä hieroa tätä itseenikin"

Ja koska aurinko paistoi, ja Jerryllä oli kuuma: piti käydä ojassa viilentymässä. Aargh! Mietin hiljaa mielessäni, että pitikin taas eilinen vapaapäivä haaskata siivoamiseen. Turhaa hommaa on! Nyt on kuitenkin pojat tyytyväisiä ja voin itsekin hyvillä mielin lähteä kohta iltavuoroon.

"Mammaaaa!! Mä tulen näin kovaa"
"Jarrutus........."
Nyt ehdin vielä heittää pyykit narulle ja sit töihin. Ihanaa iltaa kaikille: Mirzu

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti